Rob Sewell Socialist Appealin toimituksesta luo katsauksen kapitalismin käynnissä olevaan kriisiin, maailmassa kasvavaan epätasa-arvoon ja siihen, mitä mahdollisuuksia meillä on muuttaa elämämme modernin teknologian avulla. Lisäksi hän selittää, miksi sinun tulisi liittyä taisteluun yhteiskunnan muuttamiseksi sosialistisen vallankumouksen kautta.
“Meillä on aivoja lähettää raketti Plutoon, aurinkokuntamme kaukaisimmalle planeetalle ja jopa kehittää itseään ajavia autoja, mutta silti olemme voimattomia jokapäiväisten ongelmien edessä.”
Pitääkö tämä paikkansa? Modernin tieteen ihmeet ovat todellakin ihmeellisiä, mutta emme kykene tarjoamaan riittävästi koteja, jotta ihmisten ei olisi pakko asua kadulla saati tarjota nuorillemme töitä, joiden varassa turvata toimeentulonsa.
Näiden ongelmien kanssa eivät kamppaile takaperoiset maat, joilla ei ole resursseja niiden ratkaisuun. Ihmiset kärsivät tästä “elävästä” kriisistä Glasgow'ssa, Newcastlessa ja Lontoossa, kuten myös São Paulossa ja Kairossa.
Toisaalta Donald Trumpin kaltaiset miljardöörit ja heidän superrikkaat ystävänsä Lontoossa ja muualla omistavat hienoja kartanoita ja asuntoja, arvokkaita taidekokoelmia, miljoonien dollareiden arvoisia luksusjahteja, kokonaisia laivastoja luksusautoja sekä matkustavat ympäri maailman yksityislentokoneilla. Heillä on autokuskeja ja palvelijoita, jotka toteuttavat heidän pienimmätkin toiveensa vuorokauden ympäri.
Näin valtava vaurauden ja vallan keskittyminen niin harvoihin käsiin on jo henkeäsalpaavalla tasolla. Vain 85 miljardööriä omistaa yhteensä enemmän kuin mitä on suurimman osan ihmiskunnasta yhteenlaskettu omaisuus.
Rikkaat aterioivat hienoimmissa ravintoloissa, mutta kasvava määrä työtätekeviä vanhempia joutuu jättämään aterioita väliin, jotta voisivat taata, että heidän lapsensa voivat mennä kouluun kylläisinä. Suurin osa tavallisista ihmisistä joutuu työskentelemään suuria tuntimääriä epäkäytännöllisiin vuorokaudenaikoihin, jos heillä edes on onnea saada töitä, vain selvitäkseen päivästä toiseen. Superrikkaat lekottelevat luksuksen keskellä samalla, kun riisitauti ja tuberkuloosi tekevät paluuta köyhyyden ryydyttämiin kaupunkeihimme. Tervetuloa 2000-luvun yhteiskuntaan!
Ei järkeä, ei syytä
Noususuhdanteiden ja talousromahdusten värittämässä yhteiskunnassamme teolliisuudenaloja tasaisin väliajoin “pistetään hyllylle” ja työväki sysätään sosiaalihuollon piiriin, koska heidän osaamistaan ei enää tarvita. Työläiset katselevat kädet taskussa alas ajettuja tehtaita. Monet ovat pakotettuja tekemään keikkatöitä vähemmällä palkalla. On kuin maata olisi kohdannut jonkinlainen luonnonkatastrofi. Ihmiset kokevat puutetta, mutta heillä ei ole varaa ostaa tarvitsemiaan asioita. Miten ihmeessä tämä voi olla rationaalista?
Kapitalismin parhain päin selittäjät kertovat meille, että tälle ajoittaiselle “luovalle tuholle” ei ole vaihtoehtoja. Näin markkinat vain toimivat — ikään kuin tehtaiden alas ajaminen ja ihmisten heittäminen työttömiksi olisi vain muutaman kuolleen lehden nyppimistä puusta. Tällainen on ihmisluonto, he väittävät. Näin on aina ollut (mikä ei pidä paikkaansa) ja näin on myös aina tulevaisuudessa, he paaluttavat.
Mutta onko todella ihmisen perusluonteeseen kuuluva piirre, että seuraamme sivusta, kun ihmiset kamppailevat slummeissa päivästä töiseen tai asuvat kaduilla samalla kun massoittain kiinteistöjä on tyhjillään, vain jotta spekuloijat voivat spekuloida? Onko perimmäistä ihmisluontoa katsoa, kun ihmiset ovat nälissään samalla kun maanviljelijöille maksetaan, jotta he jättävät pellot kesannolle? Onko ihmisluontoa antaa ihmisten kuolla vain, koska heillä ei ole varaa lääkkeisiin? Pitääkö meidän vain hyväksyä asemamme maailmassa, niin kuin meille kerta toisensa jälkeen saarnataan?
Miksi emme voi suunnitella ja organisoida elämäämme niin, että kaikki hyötyvät luodusta vauraudesta sen sijaan, että voitot menisivät vain harvoille ja valituille? Maailmassa on jo riittävästi koulutettuja ihmisiä, joilla on taidot ratkaista nämä ongelmat. Ihmiskunta voi jo lähettää aluksen Plutoon ja pidemmällekin, tehdä monia ihmeellisiä asioita. Selvästi käyttökelpoista ihmistyövoimaa on runsaasti tarjolla, kuten nykyään sosiaalituen varassa elävät. Luulisi olevan yksinkertainen asia rakentaa nykyisillä voimavaroilla riittävästi koteja, jotta kenenkään ei tarvitsisi asua kadulla. Olemme rakentaneet taloja riittävän kauan.
Mutta hetkinen! Yksityiset vuokraisännät ja rakennusyhtiöt ovat liike-elämän lakien mukaan toimivia tahoja. Mikäli heille ei ole saatavissa riittäviä voittoja, he eivät rakenna tarvitseville koteja. Heitä kiinnostaa vain raha. Ei voittoja, ei koteja. Itse asiassa, mitä vähemmän asuntoja on, mitä pidemmät odotuslistat, sitä korkeammaksi hinnat nousevat ja näin myös kapitalistien voitot. Tässä ylösalaisin olevassa maailmassamme, mitä enemmän kurjuutta ja kärsimystä on, sitä enemmän siitä voi tehdä voittoa.
Tietysti kapitalistit eivät muotoilisi asiaa aivan näin. Sen sijaan he haluavat salata todellisen asiaintilan.
Kapitalismin kasino
Kapitalistit, jotka omistavat käytännössä kaiken, ovat kiinnostuneita vain yhdestä asiasta: rahan teosta. Itse he eivät todellisuudessa työskentele juuri lainkaan. Varakkaimmat sijoittajat palkkaavat johtajia ja tilinpitäjiä investoimaan käteisensä ja huolehtimaan siitä. Ja vaikka nämä kapitalistit työskentelisivätkin ankarasti, he eivät silti tuottaisi mitään, millä olisi sosiaalista arvoa. He saavat rikkautensa toisten työstä. He syövät ruokaa, kantavat vaatteita ja asuvat taloissa, joiden tuottamiseksi muut ovat tehneet työn, eivätkä kapitalistit anna siitä hyvästä takaisin mitään.
Työläiset tuottavat paljon enemmän kuin saavat itselleen palkkoina. Tästä voitot tulevat. Työläiset saavat vain riittävästi, jotta he pysyvät työnteossa seuraavaan palkkakuittiin asti. Tällainen hyväksikäyttö ei ole niin läpinäkyvää kuin esimerkiksi keskiajalla, jolloin maaorjat pakotettiin työskentelemään ilman korvausta kartanonherran mailla. Kyse on kuitenkin samasta asiasta. Kapitalistit tekevät rahaa monin eri tavoin. Mutta kaikki tiivistyy lopulta siihen, että he maksavat työläisille takaisin vähemmän kuin mikä heidän työnsä arvo on.
Aiempina vuosisatoina kapitalistit itse asiassa tuottivat asioita. Nykyään he vain tekevät rahaa ilman asioiden tuottamisen vaivaa. Jos tutustut Sunday Timesin listaan Britannian rikkaimmista ihmisistä, huomaat, että suurin osa listan ihmisistä on rikastunut perinnön kautta, omistamalla, vakuutuksista, pankkitoiminnasta, sijoituspalveluista ja sen sellaisesta. Hyvin harvat itse asiassa valmistavat mitään. He ostavat ja myyvät valuuttoja tai velkakirjoja. He jopa käyvät kauppaa roskalainoilla. Ei, niitä ei saa kirpputorilta tai romuttamolta — ne ovat instituutioiden liikkeelle laskemia finanssi-instrumentteja, joiden katsotaan olevan hyvin korkeariskisiä, koska niihin sisältyy myös ongelmallisia lainoja.
Pörssimarkkinat ovat käytännössä kasino. Valitettavasti miljoonien toimeentulo riippuu jonkun miljardöörijannun nopanheitosta. Miten sairasta tämä onkaan!
Miljardöörit eivät koskaan varsinaisesti voi hävitä. Diilit ja se, että asioita ei tuoteta on homman nimi. Sillä ansaitaan suuret setelit. Nurkanvaltaukset, fuusiot, lunastukset: mitä tahansa keksit, he tekevät sitä. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä he itse asiassa ostavat ja myyvät, oli kyse sitten massatuhoaseista tai mistä tahansa muusta. He myisivät vanhan rakkaan mummonsa, jos voisivat tiristää siitä voittoa. Kuten eräs investointipankkiiri totesi: kaikkea määrittää “bisneselämän läpitunkeva ahneus”.
Kapitalistit: vaurauden luojia vai loisia?
Ottakaamme esimerkiksi vaikkapa mijardööri Warren Buffett. Hänen yrityksellään on 67 miljardin dollarin rahakasa, jonka hän voi käyttää “yrityskauppoihin” eli muiden yritysten ostamiseen. Buffett kuvailee tätä “elefanttimetsällä oloksi”, harrastus, josta harvoilla meistä on mitään käsitystä. Buffettin onnistui muuttaa kiikun kaakun ollut tekstiiliyritys Yhdysvaltain suurimmaksi konglomeraatiksi, jonka pörssiarvo on tänä päivänä 354 miljardia dollaria. Se vaati todella runsaasti yritysostoja! Yrityksen toimialoihin kuuluvat mm. vakuutukset, lainat, rautatiet, tavarantuotanto ja energiantuotanto. Sillä on investointeja vielä lukuisammissa yrityksissä. Buffett rahoitti Kraftin ja Heinzin fuusioitumisen sekä Burger Kingin suorittaman Tim Horton's -kahviketjun valtaamisen. Buffettin uusin hankinta on Van Tuyl, ketju yhdysvaltalaisia autokauppoja, josta hän maksoi 4,1 miljardia dollaria.
“Van Tuylin hankinnan myötä omistamme nyt yhdeksän ja puoli yritystä, jotka itsenäisinä olisivat Fortune 500 -listalla (Heinz muodostaa tuon puolikkaan)”, Buffett kirjoitti vuotuisessa kirjeessaan osakkeenomistajille. “Se jättää 490 ja puoli kalaa valtamereen, ja meidän siimamme on heitetty.”
Kuinka Buffett on saattanut tehdä niin paljon rahaa omin voimin, kalastamalla niin monta yritystä ja “intressiä”? Vanhan malliset kapitalistit, jotka paitsi omistivat niin myös johtivat omia yrityksiään ovat lähes kuolleet sukupuuttoon. Tänään kapitalistit kuten Buffett käyttävät ammattijohtajia tekemään työn heidän puolestaan.
Mutta ihmiset kuten Warren Buffett silti kai työskentelevät ahkerasti? Kun on käynnissä näin paljon kaikenlaista fuusioitumista, yrityskauppoja ja niin edespäin, heidän täytyy varmasti olla aivan uupuneita työpäiviensä päätteeksi. Mutta kysymys kuuluu: onko heidän tekemänsä työ välttämätöntä todellisen arvon luomiseen?
Sotienvälisen ajan Labourin parlamenttiedustaja John Strachey vastasi tähän kysymykseen erittäin hyvin yli puoli vuosisataa sitten. Hän kehotti kuvittelemaan maan, jossa kaikilla teillä olisi tietullit
(vaikka teidän ylläpito tapahtuisi julkisista varoista, kuten nytkin). Oletetaan, että tullipuomien omistajat asuvat puomien yhteydessä, ja kun kulkuneuvoja tulee puomille, he juoksevat ulos avaamaan ja sulkemaan puomin perien samalla sievoisen tietullin. Sellaisen maan taloustieteilijät varmasti toteaisivat, että tullipuomien vartijat ansaitsevat joka pennin, jonka tulleista saavat. He kiinnittäisivät huomiota siihen, miten kovasti puominvartijat työskentelevät rampatessaan ulkona säällä kuin säällä avaamaan ja sulkemaan puomin, jotta liikenne voi kulkea.
Kaikki tämä toimeliaisuus, ja tullimaksujen suuruus todistavat, nämä ekonomistit väittäisivät, että nämä ahkerat tullipuomiyrittäjät ovat ehdottoman välttämättömiä yhteiskunnan toiminnalle. Itse asiassa koko maa lakkaisi toimimasta, jos lakkaisimme maksamasta näitä hyvin korkeita tulleja näille kansalaisille, jotka ne enemmän kuin ansaitsevat. Jos joku kysyisi, eikö liikenne sujuisi aivan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, jos näitä tullipuomeja ei olisi lainkaan, heitä kehotettaisiin hyvin terävästi pidättäytymään niin törkeistä vihjauksista.
Se, että ihminen työskentelee ahkerasti ja että hänelle maksetaan siitä omaisuus ei tarkoita, että tästä työstä on välttämättä pätkääkään hyötyä. Tämä pätee, ei ainoastaan tullipuomin vartijoiden maailmassa, vaan myös nykypäivän hedge fund -salkunhoitajiin, valuuttaspekulantteihin, pörssihaihin, pröystäileviin pankkiireihin ja muihin investointimaailman saalistajiin, eli siis kaikkeen merkittävään liiketoimintaan ylipäänsä.
He kaikki ovat lopulta samaa joukkoa. Heillä on vaan eri keinot rahan tekoon. Eräs rikas yritysjohtaja kuvaili aikakauttamme niin, että “elämme aikaa, jollloin palkitsemme itsemme toisten rahoilla”. He elävät luksuksen keskellä. Heillä on armeija palvelijoita, jotka täyttävät heidän pienimmänkin vaatimuksensa kuten orjat muinoin. Satojen tuhansien korkeataitoisten työläisten työvoima kaikilla mantereilla käytetään näiden parasiittien tarpeiden tyydyttämiseen.
Ylituotanto
Heillä on kuitenkin ongelma: he eivät henkilökohtaisesti voi kuluttaa heidän jatkuvasti kasvavaa rahavuortaan, miten tahansa paljon he ökyilevätkään kaviaarilla ja shampanjalla — jopa tällä on rajansa. Ihminen voi vain elää yhdessä kartanossa ja ajaa yhdessä limusiinissa kerrallaan. Näin ollen, suurin osa kertyvästä rahasta investoidaan, jotta saataisiin aikaan vielä enemmän rahaa. Toisten työn kautta nämä kapitalistit ovat keränneet vaurauden, josta on vaikea unelmoida villeimmissäkään visioissa. He valtaavat tärkeimmät asemat niin liike-elämässä, valtiossa kuin politiikassakin. He ovat yhteiskunnan ylin prosentti, kuten ryöväriparonit aikoinaan. He ovat yläluokka.
Selvästi suurin osa rikkaista on rikastunut perimällä, ei työnteolla. Ryysyistä rikkauksiin -tarina on kulunein kaikista.
Meille kerrotaan, että “työskentele ankarasti ja jonain päivänä sinäkin olet rikas”. Hyvin harvat onnistuvat ryömimään työväenluokasta, pois köyhyydestä. Kapitalismin luonteesta johtuen työläiset voivat työskennellä niin ankarasti ja niin kauan kuin he fyysisesti pystyvät, mutta he pysyvät ainä työläisinä. Kova työ ei paranna heidän asemaansa, mutta se kylläkin tekee pomot entistä rikkaammiksi. Nykypäivänä bruttokansantuotteesta yhä pienempi ja pienempi osa menee työväelle ja pääoman osuus kasvaa jatkuvasti.
Keskiverto USA:lainen yritysjohtaja ansaitsi vuonna 2013 keskimäärin 295,9 kertaa niin palljon kuin tyypillinen amerikkalainen työläinen. Suhdeluku oli 20-1 vuonna 1965. Britanniassa keskimääräinen johtajan palkka on raketoinut lähes viiteen miljoonaan puntaan, mikä on 183 kertaa työläisen keskipalkka. Kerroin oli 160 vuonna 2010. Yritysjohtajien top 10 sai yhteensä 156 miljoonaa puntaa. Nämä ovat kapitalismin välttämättömiä seurauksia.
Järjestelmän lait vaikuttavat markkinoiden anarkian kautta, kuten Marx selitti kauan sitten. Nämä lait toimivat yhteiskunnan selän takana, kun kaikki ajattelevat itseään eikä kukaan ajattele koko ihmiskuntaa. Seurauksena on, että kriisi on leivottu sisään kapitalistiseen järjestelmään. Keskeinen ristiriita on, että työväenluokka ei voi ostaa takaisin kaikkea, mitä se tuottaa. Ylituotanto on järjestelmän erottamaton osa. Kapitalismi on onnistunut keplottelemaan itsensä tästä ongelmasta väliaikaisesti investoimalla, mutta tämä tie alkaa nyt olla kuljettu. Yhä suurempi ja suurempi tuotantokapasiteetti merkitsee, että yhä suurempi määrä hyödykkeitä tuotetaan yhä kutistuvalle markkinalle. Näin olemme päässeet nykyiseen kriisiin.
Automaaatio ja työttömyys
Massatyöttömyydesta on tullut normaalitila. Yli 10 prosentin työttömyyttä pidetään ongelmallisena, mutta viiden prosentin työttömyys taas merkitsee nykyään “täystyöllisyyttä”! Miljoonat varsinkin nuoret ihmiset lannistuvat sosiaaliturvan varassa ja heidän lahjansa valuvat hukkaan. Miljoonia työvuosia potentiaalista tuotantoa hukataan joka vuosi työttömyydestä johtuen. Järjestelmä on ajatunut umpikujaan. Ja tilanne pahenee. Oxford Martin Schoolin vuonna 2013 tuottaman raportin mukaan arviolta puolet Yhdysvaltain työpaikoista saattavat hävitä yhdessä tai kahdessa vuosikymmenessä. Ajatelkaa: puolet työpaikoista, savuna ilmaan!
Tämä liityy automaatioon ja robotisaatioon. Mikä syy tuomita kapitalismi! Robotiikan uskomaattomat kehitysaskeleet voisivat avata näkymän tulevaisuuteen, jossa meidän ei tarvitsisi puurtaa. Sen sijaan kapitalismissa se on pistetty täysin päinvastaisen tarkoituksen palvelukseen. Koneet korvaavat ihmistyövoiman, jolloin ihmisistä tulee “turhia työntekijöitä”. Samalla niiden, jotka jäävät täytyy työskennellä entistä kovempaa. Me emme enää tee työtä elääksemme vaan elämme tehdäksemme työtä. Kaikki ovat juoksumatolla, jonka vauhti kiihtyy. Jotkut työskentelevät itsensä kirjaimellisesti liian aikaiseen hautaan. Joskus muinoin yksi ihminen saattoi tehdä riittävästi työtä ansaitakseen elannon koko perheelle. Nyt tarvitaan vähintään kaksi työtä, ja päälle muutama osa-aikainen keikkatyö. Työelämä muuttuu kovemmaksi ja kovemmaksi ja miljardööriluokan satumaiset rikkaudet vain kasvavat.
“Meidän täytyy nostaa tuottavuutta”, he sanovat. Toisin sanoen meidän täytyy tuottaa enemmän vähemmällä työvoimalla! Totta kai tämä on erittäin tuotteliasta pomoille. Näyttäähän se, että harvemmat työntekijät tuottavat enemmän hyödykkeitä toki tuotteliaalta. Mutta kuka ostaa nämä hyödykkeet, kun työläiset joutuvat työttömiksi? Robotit tai uudet vempaimet eivät voi ostaa näitä tuotettuja tavaroita. Päädymme jälleen ylituotannon kriisiin — tämä on nykyajan mielipuolisen maailman taloustiedettä.
Paradoksaalisesti meillä on enemmän aikaa säästäviä vimpaimia kuin koskaan, mutta silti meillä on vähemmän vapaa-aikaa. Oikein käytettynä automaatio ja robotiikka voisivat tehdä tarpeettomaksi suurimman osan käsivoimin tehtävästä työstä ja niiden avulla pääsisimme kaikki pitkistä työpäivistä. Sen sijaan että työskentelisimme koko ajan pidempään, kuvitelkaa, että työskentelisimme vain kolme
tuntia päivässä viisipäiväisen työviikon puitteissa, koko ajan kasvavalla palkalla. Miksi työviikko ei voisi olla jopa vain 10:n, viiden tai vain yhden tunnin mittainen?
Mikään ei estäisi tätä. Meillä on tähän voimavarat. Mutta saadaksemme tämän aikaan meidän täytyisi kansallistaa — ei suinkaan pienet ja keskisuuret yritykset (joita auttaisimme pääsemään vuokraisäntien ja pankkien ikeestä — ne 150 monopolia, jotka täysin hallitsevat talouttamme, pankkien ja finanssi-instituutioiden lisäksi. Nämä koroillaeläjät eivät saisi penniäkään korvausta, sillä he ovat imeneet vertamme jo riittävän kauan. Tämän jälkeen tekisimme demokraattisen tuotantosuunnitelman, joka pohjautuisi ihmisten tarpeille ja joka ottaisi kaikki resurssit käyttöön saadakseen tämän aikaan. Tuotanto, joka perustuisi tarpeeseen eikä ahneuteen nostaisi tuottavuutta 20-25 % vuosittain! Miljardien ylimääräinen vauraus voitaisiin käyttää massiivisiin kotien rakennusohjelmiin, vuokrien laskemiseen korkeintaan kahteen prosenttiin käytössä olevista tuloista, riittävän palkan takaamiseen kaikille, ilmaisen sähkön tuottamiseen, ilmaiseen julkiseen liikenteeseen, mikä vähentäisi saasteita ja parantaisi terveyttämme (näin vähentäen painetta terveydehoitojärjestelmiimme dramaattisesti). Rakentaisimme enemmän kouluja ja sairaaloita ja muuttaisimme koulutuksen maksuttomaksi, yliopistoon haluaville myöntäisimme sen mahdollistavan rahoituksen.
Kohti demokrattista ja rationaalisesti suunniteltua taloutta
Sosialistisen suunnitelmatalouden myötä sekä työpäivän pituutta että eläkeikää voitaisiin laskea. Venäjän taloudellinen kehitys vuoden 1917 jälkeen, stalinismin kammottavasta byrokratiasta huolimatta, antaa meille viitteitä suunnitelmatalouden valtavista mahdollisuuksista. Yhtenä esimerkkinä: vuosina 1958-1968 Venäjällä rakennettiin 100 miljoonaa taloa, enemmän kuin koko Länsi-Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa yhteensä. Voi vain kuvitella, mitä eurooppalaisten työläisten demokraattisten perinteiden ja korkean teknisen osaamisen pohjalta voitaisiin täällä saavuttaa.
Mutta tämä on kapitalistien mukaan turhaa haihattelua. Totta, kapitalismissa näitä hienoja asioita ei voida tehdä. Niiden tekeminen on vastaan koko ajatusta tuotannosta voiton tavoittelemiseksi. Joten miksei hankkiutua eroon voittomotiivista? Automaation hyödyntäminen vapaa-ajan lisäämiseksi antaisi ihmisille mahdollisuuden kehittää itseään täyteen potentiaaliinsa. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa ihmiset voisivat itse vapaasti osallistua työnsä ja yhteiskuntiensa johtamiseen. Aito työläisten demokratia, vapaana pankkiirien ja kapitalistien vaikutusvallasta, voisi kukoistaa.
Mutta eivät työläiset kykene johtamaan yhteiskuntaa, he sanovat. Miksi ei, vastaamme me. Työläiset tekevät kaiken oikean työn. Työläiset osaavat kyllä kertoa, miten heidän työnsä olisi tehokkainta järjestää. He voisivat tehdä sen paremmin kuin nykyiset pomonsa. Nykyisellään tällaisia esityksiä ei kuitenkaan pomoille tehdä, sillä se johtaisi potkuihin. "Tehokkuus" näinä päivinä tarkoittaa käytännössä sitä, miten kapitalistit saavat revittyä työläisistä mahdollisimman paljon voittoa, mahdollisimman pienellä työvoimalla. Rationaalisesti suunnitellussa yhteiskunnassa tehokkuus tarkoittaisi valtavia hyötyjä kaikille. Tietysti meille kelpaa teknikkojen, it-analyytikkojen ja insinöörien työpanos tässä hankkeessa. Tiede voi auttaa meitä rakentamaan parempaa maailmaa työtä vähentävillä keksinnöillä, jotka lyhentäisivät työviikkoa vielä entisestään.
Jos voisimme suunnitella talouden, ei työttömyyttä olisi. Kaikille taattaisiin säällinen työ kunnollisella palkalla. Tuotannon lisääntyessä nousisivat myös palkat.
Kapitalismissa jatkuvasti syntyvä kolossaalinen hävikki kerrassaan katoaisi sosialistisen suunnitelmatalouden myötä. Ottakaamme esimerkiksi tämän päivän asemenot, jotka ovat valtava hukkaan heitetty kuluerä yhteiskunnille. Planeetallamme on tällä hetkellä 15 700 ydinkärkeä, joilla meidät ihmiskunnan voisi tuhota moneen kertaan. Kuitenkin maailman hallituksen aikovat käyttää noin biljoona dollaria joukkotuhoaseisiin tulevan vuosikymmenen aikana. Käsittämätöntä tuhlausta! Olisi huomattavasti järkevämpää muuttaa pommeja tuottavat tehtaat sellaisiksi, jotka valmistavat kaikille hyödyllisiä asioita ja siten nostaa elintasoamme.
Käyttäisimme resurssejamme sotien ja konfliktien ylläpitämisen sijaan hyvinvointimme parantamiseen. Tieteentekijöiden lahjat eivät kuluisi hukkaan suurempien pommien tai hienostuneempien joukkotuhoaseiden suunnittelun parissa vaan olisivat kaikkia ihmisiä hyödyttävässä, tuottavassa käytössä.
Kaikilta heidän kykyjensä mukaan; kaikille heidän tarpeensa mukaan
"Demokratiamme ovat yhä enemmän hallitsevan luokan käsissä, joka pyrkii ylläpitämään etuoikeuksiaan", totesi Steve Hilton, Britannian konservatiivipuolueen johtava strategi. "Riippumatta siitä, kuka on virassa, samat ihmiset pysyvät vallassa. Kyseessä on demokratia vain puheen tasolla, ja järjestelmä toimii pikkuruisen eliitin tahdon mukaisesti vaalituloksista riippumatta." Siinäpä se, suoraan sylttytehtaalta. Kapitalismi on vain rikkaiden etuja ajava järjestelmä, jonka ovat luoneet rikkaat, rikkaita varten. Tämän pankkiirien ja kapitalistien diktatuurin sijaan me pystytämme työläisten demokraattisen hallinnon. Yhteiskunnan, jota pyörittävät työläiset työläisiä varten.
Sosialistinen resurssien käytön suunnittelu on tie eteenpäin. Edes kapitalistit, jotka saarnaavat vapaiden markkinoiden siunauksellisuudesta, eivät sovella markkinoita omien tehtaidensa ja työpaikkojensa johtamiseen. Näissä paikoissa kaikki on viimeisen päälle suunniteltua pienintä yksityiskohtaa myöten, käyttäen viimeisintä teknologiaa. Tämä on ainoa tapa järjestää tuotanto tehtaassa. Missään emme näe markkinavetoista järjestelmää! Me väitämme vain, että koko taloutta tulisi johtaa tällaisella suunnitteluun perustuvalla metodilla sen sijaan, että se jätettäisiin sokeiden markkinavoimien armoille. Tietenkään emme tarkoita suunnittelulla ilman vaaleja valittujen johtajien käskytystä, vaan kaikkien demokraattista osallistumista.
Yhteiskunnan taloudelliset solmukohdat - pankit ja valtavat teollisuudenalat - tulee ottaa korvauksetta demokraattiseen työläisten hallintaan ja johdettaviksi. Tällöin valta on vihdoin tavallisten ihmisten käsissä. Tämä mahdollistaa talouden demokraattisen suunnittelun ja sen, että lopultakin voimme elää elämäämme täysimittaisesti. Taide ja kulttuuri, jotka aiemmin ovat olleet etuoikeutetun vähemmistön saatavilla, tulee massojen ulottuville.
Lopulta, kun tuotanto laajenee ja kapitalismin viimeisetkin rippeet hävitetään, yhteiskunta perustuu periaatteeseen "kaikilta heidän kykyjensä mukaan, kaikille heidän tarpeensa mukaan". Toisin sanoen, perustamme luokista vapaan yhteiskunnan, joka perustuu solidaarisuudelle ja kaikkien tarpeiden harmoniselle tyydyttämiselle. Kapitalismin hirveydet päätyvät vihdoin ja viimein historian tunkiolle, jonne ne ovat kuuluneet jo sukupolvien ajan, ja voimme viimein edetä uuteen tulevaisuuteen, jossa vallitsee rauha, ja me kaikki saamme mahdollisuuden kukoistaa.
Älä ole enää sivustakatsoja, vaan liity IMT Suomeen ja taisteluun oikeudenmukaisen, sosialistisen tulevaisuuden puolesta!